|
Taikahinnasto 2007 |

|
Lusikka ja haarukka mysteerio Fantastinen temppu, joka on ollut markkinoilla jo muutamia vuosia, mutta nyt todella hyvällä rutiinilla ja parhailla välineillä. Joachim Solberg on tehnyt tempusta todella uskomattoman. Tässä rutiini lyhyesti. Taikurilla on tavallinen ruokalusikka sekä haarukka. Tempussa lusikka ja haarukka vaihtavat paikkaa taikurin käsissä katsojan silmien alla mitä uskomattomalla tavalla. Kaikki tapahtuu ilman mitään taito-otteita tms. Selkeää visuaalista taikuutta Efekti on niin selkeä ja visuaalinen, että katsojat eivät voi käsittää miten temppu on mahdollista. Soveltuu näyttämölle, stand up ohjelmaan ja vaikka close-up näytökseen. Kaikki tarvittava tulee mukana. Myös opetusvideo sisältyy hintaan. Hinta 65 € (Välineet, ohjeet & video)
|

|
Fruit Salad Taikurilla on pöydällä viisi paperipussia ylösalaisin. Pussit on numeroitu 1 – 5:n. Taikuri kertoo, että yhden pussin alle on kätketty yllätys. Temppuun osallistuu neljä henkilöä yleisön joukosta. Taikurilla on myös viisi jumbokorttia, jotka numeroitu 1- 5:n. Kortit sekoitetaan ja asetetaan läpinäkyvän pussiin. Tämän jälkeen kaikki neljä avustajaa valitsevat vapaasti kukin yhden numerokortin ja siirtyvät valitsemansa pussin taakse. Taikurille jää viimeinen kortti. Tämän jälkeen jokainen avustajista rutistaa valitsemansa pussin kasaan vuoron perään. Jokaisen katsojan pussin alta löytyy hedelmä, appelsiini, omena tmv. Taikurille jää viimeinen pussi. Hän nostaa kätensä ylös ja aikoo lyödä pussin kasaan, mutta yhtäkkiä hän pysäyttää aikeensa ja ilmoittaa, että hän ei halua verta näyttämölle. Taikuri nostaa pussin hitaasti pöydältä. Pussin alla on pystyssä terävä veitsi! Hän ottaa yhden hedelmistä ja näyttä miten terävä veitsi on ja sanoo, että mieluummin tehdään hedelmäsalaattia kuin verta näyttämölle. Kaikki tarvittava tulee mukana – myös veitsi. Tarvitset vain neljä hedelmää. Kun haluat ohjelmaasi jotain todella ” speciaalia”, tilaa Fruit Salad ja olet ”mentaali-ihmeen” omistaja. Hinta 46 €
|
|
Finger Fazer Tässä parannettu versio vanhasta D'lite tempusta. Numero on periaatteessa sama, mutta valo on jopa 5 kertaa kirkkaampi ja luonnollisesti selkeämmin näkyvä. Toinen tärkeä seikka on se, että voit itse vaihtaa pariston, kun tarve vaatii ja väline ei ole hyödytön patterin loputtua. Voit esittää samat efektit kuin D'litella. Esim. Valo hyppää kädestä käteen, ilmestyy eri paikoista, läpäisee vaikkapa taikuri pään, hyppää paikasta toiseen jne. Sopii näyttämöltä aina close-up esitykseen. Erittäin pitkäikäinen pariston kesto! Huom! Ei ole tehty Thump tippiin. Hinta 30 € |
|
Finger Fazer |
SPLASH BOTTLEJos olet yrittänyt pullon taikomista liinan alta tyyliin M. Ammar tmv. ja todennut tempun erittäin hankalaksi käytännössä. Nyt on saatavana apuväline, joka tekee numerosta erittäin helpon esittää ja mikä parhainta myös täysin käytännöllisen. Nyt pulloa ei tarvitse enää tunkea vyön tai housujen alle. Ei tarvitse myöskään käyttää Toppittia, josta pullon ottaminen on yhtä hankalaa. Tämä uusi apuväline kiinnitetään vyöhön ja on silloin aina oikeassa paikassa. Pullo ei näy ja saat sen käteesi ilman haparointia. Pullo pysyy aina oikeassa paikassa ja oikeassa asennossa. Voit taikoa pullon jopa ilmapallosta, joka räjähtää tai otat kolme lautasliinaa ja pullo ilmestyy papereista! Jne. Mukana tulee useita menetelmiä miten voit hyödyntää pullon esiin taikomisen. Hinta 26 € |


Kummitteleva korttipakkaEi ohuita lankoja. Ei kumirenkaita tms. Toimii automaattisesti. Katsoja valitsee vapaasti pakasta kortin. Ei forseerausta. Kortti palautetaan pakkaan. Taikuri asettaa pakan pöydälle. Katsoja saa asettaa sormensa pakan päälle. Kun katsoja nostaa hieman sormeaan, pakka alkaa liikkua itsestään ja jakaa pakan kahteen eri osaan. Kun kortti, käännetään ympäri kohdasta, johon pakka jakautui, siinä on katsojan valitsema kortti. Tämä on parannettu versio vanhoista vastaavista. Kortit voidaan näyttää molemmin puolin täysin vapaasti – voit tehdä korteista viuhkan jne. Voit toistaa tempun välittömästi ilman mitään ”resetointeja”. Hinta vain 7 €
|
|
Kutistuva korttikotelo ja pakka ( Uusi superversio) Uusin versio, jossa niin kortit kuin kotelo kutistuvat. Taikuri ottaa korttikotelosta normaalin pokerikokoisen pakan. Samassa kotelo kutistuu. Heti perään myös kaikki kortit kutistuvat. Tässä ei vielä kaikki. Nyt pienet kortit muuttuvat jälleen oikean kokoisiksi. Tämä on John Kennedyn kehittämä ja parantama uusittu menetelmä. Jos esität korttitemppuja, tässä on hieno lisäys ohjelmaasi. Visuaalinen ja nopea temppu, joka sopii vaikkapa avausnumeroksi korttiohjelmaasi. Tämä temppu kuuluu huippukorttitaikureitten ohjelmaan ympäri maailman. Hinta 29 €
|
|
MIEKAN NIELEMISILLUUSIO Tämä temppu ja väline on ollut useita vuosia pois markkinoilta, mutta nyt jälleen se saatavana. Taikurilla on pitkä miekka, jonka hän näennäisesti työntää kurkkuunsa ja vetää jälleen ulos. Illuusio miekan nielemisestä on uskomattoman aito. Luonnollisesti tämä on ”trikkimiekka”, joka ei mene vatsaan. Tämän numeron voit esittää koomisena version tai temppuna oikeasta miekan nielemisestä. Ennen kaikkea tästä numerosta saa hauskan komiikkaversion. Tämä sopii parhaiten taikurille, joka tekee huumoriohjelmaa. Hinta vain 29 € |

|
DELUXE GILJOTIINI Tässä tämän hetken parhain giljotiini. Terä on iso levy, joka tietenkin voidaan nostaa ulos giljotiinista ja antaa avustajan kokeilla, että siinä ei ole reikiä, tai että se ei pääse liikkumaan jne. Huom. terä tulee näkyviin molemmilta puolilta. Tämä on isokokoinen ns. ”päägiljotiini”. Ennen temppua voidaan malliksi katkaista porkkana tmv. Porkkanat voidaan asettaa sivuaukkoihin , jotka katkeavat -kaula jää ehjäksi. Toim. aika n. 4 viikkoa. Hinta 999 €
|


|
Sivu 7 |
|
Sivu 7 |
|
ILMESTYVÄ RUUSU Taikuri näyttää liinan tyhjänä molemmin puolin. Ruusu ilmestyy tyhjän liinan alta. Tyylikäs, visuaalinen temppu. Voi käyttää tätä ruusua myös esim. temppuun, jossa Flash Paper välähtäessään muuttuu ruusuksi. Hinta 24 € |
|
Erittäin nerokas idea. Tämä on itse nähtävä, miten hyvältä tämä näyttää. Taikuri asettaa putken läpi vaikkapa kynän. Putken alapäässä on sakset. Taikuri painaa saksien terät kiinni ja kynä näennäisesti katkeaa. Taikuri nostaa putken ylös alustasta ja todellakin kynä on kahtena palana. Salaman nopeasti taikuri korjaa kynän ja se voidaan tarkistaa. Tämä on vasta alkua. Nyt taikuri asettaa oman sormensa putken läpi ja jälleen leikkaa saksilla läpi sormen. Jälleen putki nostetaan ylös alustan päältä ja toden totta sormi on irti kädestä. Illuusio on täydellinen! Sormi näyttää olevan poikki! (Huom! Valesormea ei käytetä!) Uskomaton pikkuilluusio! Täysin mekaaninen. Helppo esittää. Tämän nähtyäsi sanot todella "OH NO"! Niin aito on illuusio. Hinta 35 € |
|
Eräs nerokkaimmista tavoista hävittää lasillinen vettä tai muuta nestettä. Eräs tapa on käyttää perinteistä peililasia, jossa värillinen neste muuttuu silkkiliinaksi. Vaihto on erittäin visuaalinen ja hyvän näköinen. Itse käytän tätä menetelmää Zig Zag Cola purkkitempun jälkeen, jossa kaadan kokispurkista kokista styroksimukiin ja sen jälkeen pistän kolme paksua 30 cm piikkiä mukista läpi ja neste on “hävinnyt”. Jne. jne. Saat tarpeet n. 70 esitystä varten. Neste voidaan hävittää useilla eri tavoilla käyttäen tätä menetelmää. Voit käyttää omia mukia ja piikkejä. Hinta vain 16 € |

|
Tämä Close-Up temppu saa katsojat raapimaan päätään. Näennäisesti se mitä tapahtuu ei ole mahdollista. Annat narun ja mutterin katsojalle ja pyydät häntä pujottamaan narun mutterista läpi. Sen jälkeen hän pitää narun molemmista päistä kiinni. Taikuri ottaa taskustaan liinan ja peittää sillä narun keskellä olevan mutterin. Hokkus pokkus ja mutteri on taikurin kädessä ja naru on ehjä. Taikuri ojentaa mutterin uudelleen katsojalle tarkistettavaksi. Mitään ei löydy! Hienosti valmistettu systeemi, joka on mahdoton katsojan keksiä. Parhainta ammattitaikurivälinelaatua! Hinta: 35 € |
|
VÄRIÄ VAIHTAVAT VEITSET Tämä on eräs tunnetuimmista klassista close-up tempuista. Tempusta on lukuisia versioita ja rutiineja. Taikurilla on kaksi eri väristä taskuveistä, jotka hän esittelee molemmin puolin. Rutiinissa veitset vaihtavat väriä lukuisia kertoja. Kun taikuri työntää veitsen nyrkkinsä läpi, se muuttuu eri väriseksi tai veitset vaihtavat paikkaa jne. Erittäin hyvälaatuiset veitset, jotka ovat valmistettu juuri tätä tarkoitusta varten. Oikea koko, helppo käsitellä. Suomessa ko. temppua ei ole paljoa esitetty, joten jälleen tässä temppu, joka ei kuulu jokaisen taikurin ohjelmaan. Hinta vain 25 € |
|
Uranus-Tuonti Oy, Kuljuntie 6, 62100 Lapua, puh: 06-4387313 tai 0400-666076 |
|
Temppu on 100 % turvallinen ja vaatii vain ”myyntitaitoa”. Voidaan esittää kaikissa olosuhteissa. Numero on erittäin vahva ”oikeissa käsissä”. |
|
Hyvin vakmistettu väline. Jälleen saatavana pitkän tauon jälkeen. Hyvä komiikkatemppu niin lasten kuin aikuisten ohjelmaan. |
|
OH NO! |
|
NESTEEN HÄVITYS |
|
Missä tahansa nestetempussa voi vävittää lasillisen vettä näyttämällä tyhjän mukin ja kaatamalla nesteen mukiin. Simsalabim, käännät mukin ylösalaisin ja neste on tipotiessään. Kokeile, takaan, että tulet käyttämään tätä ohjelmassasi sen jälkeen aina. |
|
Hyvä close up ja stand up numero. Parhainta on, että kaikki käytetyt välineet voi tarkistaa. Tilaa omasi ja hämmästytä yleisösi. |
|
© 2007H. Kulju |
|
Tilaukset: puh: 06-4387313 GSM: 0400-666076 Fax: 06-4331049 |
|
Sähköpostitilaukset: Klikkaa alla olevaan E-mail linkkiin. |
|
Flash Paper, Flash String, Flash Wool |

|
Korkealaatuiset Flash Paper (Salama paperi), Flash String (Salamalanka) ja Flash Wool (Salamavilla). Maailman eniten myydyt tuotteet tällä alueella. Todella nopea palaminen ja voimakas ”väläys”. Aina, kun tarvitset ohjelmaasi näyttävyyttä ja extra efektejä, näillä tuotteilla homma onnistuu. Laadukkaat amerikkalaiset tuotteet.
|
|
Flash Paper pussi 9 € |
|
Flash String pussi 15 € |
|
Flash Wool pussi 15 € |
|
Tällä amerikkalaisella 25 sentin kolikolla voit suorittaa kolme kuuluisaa huipputemppua. Erittäin hyvin valmistettu erikoiskolikko. Annamme mukaan myös oikean 25 sentin kolikon, jos haluat antaa rahan tarkistettavaksi. Voit lyöda kolikon pulloon tai tehdä hienoja numeroita, joissa käytetään ns. Flipper-kolikkoa. Tietenkin kaikkein suosituin on ns. Kolikon puraisu ja palan sylkäisy paikalleen. Hinta vain 23 € |
|
Kolme temppua samalla kolikolla: David Blane’n kolikon puraisu Kolikko Pulloon Flipper kolikko |
|
Kolikon puraisu on saatavana myös 50 sentin Eurokolikolla. Hinta 45 € Savuke tai kynä läpi 50 sentin Eurokolikosta: 45 € |