|
TAIKAHINNASTO 2007 |

|
AMERICAN FLAG BLENDO Voit aloitta taikomalla kolme silkkiliinaa esille. Tähän voitkäyttää esim ”Flipp Flapp” putkea kuten itse teen. ( Saatavana minulta). Kolme eri väristä liinaa (käytän valkoista, sinistä ja punaista) Otetaan esille silkkipussi, joka näytetään tyhjänä. Kolme liinaa asetetaan pussiin, joka silmän räpäyksessä muuttuu ISOKSI Yhdysvaltain tähtilipuksi. Vaihto on välitön ja visuaalinen! 100 % aplodit, joka kerta! (Voit käyttää mitä tahansa liinoja - ne eivät kuulu mukaan. Voit käyttää myös vaikkapa sienipalloja tmv. Suosittelen kuitenkin liinaversiota jota itse käytän.) Hinta 74 €
|
|
HUOM. UUSI DELUXE VERSIO! (Perfect Pen) Tämän sensaatiomaisen tempun kehitti amerikkalainen John Cornelius. Perusrutiini on seuraava: Taikuri lainaa katsojalta paperi setelin. Taikuri antaa katsojalle kynän, jolla hän merkitsee setelin, että raha ei vaihdu. Taikuri ottaa kynän takaisin katsojalta ja lupaa testata onko raha oikea vai väärennetty. Taikuri asettaa kynän setelin päälle ja painaa sen suoraan setelistä läpi. Kynä jää näkyviin molemmilta puolin seteliä. Taikuri poistaa kynän setelistä ja samalla seteli muuttuu täysin ehjäksi. Tämä on erikoiskynä, jolla temppu tapahtuu, mutta nerokas rutiini mahdollistaa sen, että kynä voidaan antaa katsojan käteen eikä mitään "trikkiä" voi huomata kynästä. Kynä on tyylikäs kuulakärkikynä, jolla voi kirjoittaa normaalisti. Ammattilaisten huipputemppu. Tämä versio setelin läpäisytempuista on ylivoimaisesti suosituin ja myös käytetyin. Ainoa malli, joka voidaan antaa katsojan käteen tempun paljatumatta. Huom. Voit esittää kaikissa olosuhteissa, aina valmis. Hinta 49 € |
|
THREAD - IT Jälleen yksi omista suosikeistani. Tämä on ollut poissa markkinoita useita vuosia, mutta nyt välineet ovat saatavissa entistäkin paremmin tehtynä.Taikuri antaa tarkistettavaksi n. 30 cm pitkän ison neulan . ( metallinen)Taikurilla on myös iso lankarulla. (13 cm korkea) Taikuri asettaa silkkinauhan kulkemaan lankarullan läpi. (Rullassa on reikä rullan pystyakselin läpi) Tämän jälkeen tarkistettu jättineula painetaan rullan päässä olevasta reiästä alas. Kun taikuri nostaa neulan pois on silkkinauha pujottunut neulansilmän läpi! Taikuri vetää nauhan neulan mukana ulos ja jälleen voidaan neula näyttä yleisölle, että nauha on todella mennyt neulansilmän läpi itsestään. Rulla annetaan heti tarkastettavaksi. Fanstastinen temppu, joka voidaan esittää kaikissa olosuhteissa ja rulla sekä neula voidaan tarkistaa. Käytännöllinen ja hämmästyttävä temppu huippulaatuisilla välineillä. Hinta 49 €
|
|
STEEL BLINDFOLD Mentaalirutiini vailla vertaa. Taikurin silmien päälle asetetaan isot kolikot ja niiden päälle leveät teippaukset useaan suuntaan, mutta ei tässä kaikki - lopuksi asetetaan tarkistettu teräslevy silmien päälle. Näin esiintyjän molemmat silmät ovat totaalisesti peitossa. Katsojat voivat vielä tarkistaa, että missään ei ole salaisia aukkoja tai reikiä. Tämän jälkeen taikuri pystyy esim. kuvailemaan esineitä, joita asetetaan hänen eteen tarjottimelle. Tai hän pystyy vaikkapa jäljittelemään taululle kirjoitetun nimen ym. ym. Rutiineja löytyy useita kymmeniä, jotka voidaan esittää tämän menetelmän avulla. Vastaavia rutiineja ja välineitä on useita markkinoilla. Useat ovat epäkäytännöllisiä tai muuten hankalia esittää. Tämä menetelmä on ammattilaisten käyttämä. Teräslevy on tehty oikealla tavalla ja kestää mitä tarkimman katsojan tarkastuksen. Ei aloittelijan temppu. Vaatii esiintymistaitoa ja "showmanshippiä". Hinta 49 €
|
|
POSTISÄKISTÄ VAPAUTUMINEN Tässä sensaatiomainen vapautumistemppu. Taikuri antaa tarkistettavaksi postisäkin ja terästangon. Hän voi lainata kaksi lukkoa tai käyttää omia lukkojaan. (Lukoissa ei ole mitään jekkua.) Kaikki on siis annettu tarkistettavaksi, eikä mitään vilppiä välineistä löydy tutkitaanpa niitä miten kauan tahansa! Taikuri lukitaan säkkiin. Vapautuminen näyttää käytännössä mahdottomalta. Terästanko pujotetaan säkin yläreunassa olevien reikien kautta täysin kiinni ja lukot tangon päihin. (Tietenkin taikuri voidaan asettaa myös käsi- ja jalkarautoihin jne. riippuen miten haluat tempun esittää – erilaisia käsirautoja saatavana kauttamme – myös nerokkaita trikkirautoja, jotka voidaan antaa tarkastettavaksi ja siitä huolimatta vapaudut niistä hetkessä ilman avainta. Kysy lisätietoja!) Taikuri vapautuu säkistä hetkessä. Tämä on nerokkain ja pätevin postisäkistä vapautumistemppu. Se on myös helppo esittää. Tempun salaisuutta on käytännössä mahdotonta havaita tai keksiä, niin ovela ja nerokas on menetelmä. Kun haluat yhden miehen illuusion, joka kulkee mukana kevyesti ja ei ole esityspaikasta kiinni, valintasi on sensaatiomainen postisäkistä vapautuminen. Hinta 66 € . Myös ns. DeLuxe malli saatavana - hinta 120 € |
|
AIRBORNE Eräs suosituimmista tempuista viime vuosilta. Ilmassa leijuva juomalasi. Taikuri ottaa pullon ja lasin. Hän kaataa juomaa pullosta juomalasiin – yhtäkkiä hän irrottaa käden pullon alla olevasta juomalasista ja jatkaa nesteen kaatamista lasiin ja lasi leijuu pullon alla.Temppu on ollut markkinoilla jo pitkään, mutta tämä menetelmä on helpoin ja käytännöllisin. Useat vanhat menetelmät ovat olleet hankalia esittää, mutta tämä uudistettu ja parannettu versio on ylivoimainen. Tässä menetelmässä voit käyttää myös miltei mitä tahansa pulloa! Tässä ammattitaikurien menetelmä. Ohjelmaasi uusi huipputemppu. Vain 36 € |
|
LIINAT PÄIVÄNVARJOKSI Taikuri näyttää tyhjän putken, johon hän asettaa sisään eri värisiä silkkiliinoja. Hokkus pokkus, liinat muuttuvat putkessa isoksi päivänvarjoksi, jossa on liinojen värit. Tässä uusi visuaalinen numero, jolla hämmästytät yleisösi. Helppo esittää. Hieno lisäys ohjelmaasi. Täydellisenä liinojen kanssa. Näyttävä temppu! Vain 45 € |
|
ILMESTYVÄ JA HÄVIÄVÄ PALAVA KYNTTILÄ Taikurilla on kädessään nauha, jonka hän esittää yleisölle. Välittömästi pitkä palava kynttilä ilmestyy nauhan takaa. Muutaman hetken kuluttua palava kynttilä häviää. Hieno uutuustemppu. Tämän voit lisätä kynttilänumeroihisi tai esittää sen omana kaksiosaisena temppunaan. Parhailla ammattitaikurin välineillä. Kynttilään rakennettu sytytin, jolla se saadaan palamaan. Näyttävä ja hämmästyttävä temppu. Hinta 33 €
|

CAR BUGGYTässä numero, joka on usean taikurin tavaramerkki. mm. Juan Tamariz tekee tempusta todellisen ihmeen. Jokainen, joka on nähnyt hänen esityksen on varmasti samaa mieltä. Nyt myös Sinä voi tehdä saman. Temppu lyhyesti: Katsoja valitsee pelikortin ja se palautetaan pakkaan, joka sekoitetaan. Taikuri jakaa kortteja pöydälle. Kun katsoja työntää korttien viereen asetettua pientä autoa, se pysähtyy yllättäen erään kortin kohdalle. Kortti on luonnollisesti valittu kortti. Tempun saa ielenkiintoisemmaksi, kun valintoja tehdään useampia kuten Tamariz tekee. (Ensin auto löytää pinon, jossa valittu kortti sijaitsee jne.) Tämä on parhain versio tästä tempusta markkinoilla. Hinta 45 € |


|
DeLuxe Fire |
|
Liinat Päivänvarjoksi |





|
Sucker Glass Vanish Plus |
|
DeLuxe LENTÄVÄ SORMUS (Inaculate Ring Flite) Tässä temppu, joka on ollut jo vuosia ammattitaikurien suosikkinumeroita. mm. Don Alan esitti omaa close-up versiotaan ympäri maailmaa säännöllisesti. Temppu: Taikuri lainaa katsojalta sormuksen, joka häviää taikurin kädestä, vaikka katsoja voi pitää hänen hihastaan ja ranteestaan molemmin käsin kiinni. Taikuri lupaa avustajalle autonsa avaimet, ellei sormus löydy. Taikuri näyttää oikean kätensä tyhjänä ja ottaa takataskustaa veroketujja suljetun avainkukkaron. Kun avainkukkaro avataan, katsojan sormus roikkuu avaimien joukossa avainkukkarossa. Tässä fantastinen temppu, jonka voit esittää niin näyttämöllä kuin close-up’na. Temppu on erittäin käytännöllinen, koska se voidaan esittää lähes kaikissa olosuhteissa. Ei vaihtoja tai muita epäilyttäviä liikkeitä – sormus on näkyvissä viime hetkeen taikurin nyrkissä ja se voi olla vielä näkyvissä peukalon ja etusormen välissä! Sekunnin kuluttua sormus on avainkukkarossa, jonka otat takataskusta! Tämä on mekaaninen temppu ja nyt paremmilla välineillä kuin koskaan. Tästä tempusta on useita versioita, joista useat ovat halpoja kopioita. Tämä on parhain näkemäni ja käyttämäni ”Lentävä Sormus” temppu. 100% yleisöön menevä temppu! Hinta 57 € Pitkän tauon jälleen saatavana ja varastossa. Tilaa omasti. |
|
X-Ray Blindlold |
|
Teräksinen silmien peittäjä. Hinta 58 € |
|
Sivu 5 |
|
Sivu 5 |
|
Uranus-Tuonti Oy, Kuljuntie 6, 62100 Lapua, Finland puh 06-4387313 |
|
DeLuxe PALLO JA VAASI Tämä on todella vanha temppu, jota ei juuri ole kukaan nähnyt, sillä tähän tarvittavia välineitä ei ole ollut saatavina, koska niiden valmistus käsityönä olisi ollut erittäin kallista. Nyt markkinoille on tullut isokokoinen pallo-vaasi yhdistelmä, joka näyttää tarkalleen sellaiselta kuin ko. temppu aikoinaan puusta valmistettuna näytti. Voit tehdä ko. numeron, vaikka näyttämöllä ja kaikki näkevät mitä tapahtuu. Tempussa pallo ilmestyy ja häviää vaasista useaan kertaan. Löytyy taskusta tmv., katoaa uudelleen ja ilmestyy takaisin juuri tyhjänä näyttyyn vaasiin jne. Hieno väline, joka on todella hyvin valmistettu. Mikä parhainta, hinta on uskomattoman edullinen - vain 15 € |
|
© 2007 H. Kulju |
|
KYNÄ LÄPI MISTÄ TAHANSA |
|
Kynää voidaan käyttää lukuisiin muihin vastaaviin läpäisytemppuihin kuten läpi kolikosta, vaatteesta, jopa kielestä jne. Huom. mitään vaihtoja ei tarvitse tehdä. |
|
Jos etsit temppua, joka voidaan esittää kaikissa olosuhteissa ja on erilainen, olet löytänyt etsimäsi. Nerokas ja yleisöön menevä numero. Tässä myöskin temppu, jota ei itseni lisäksi kovin usea suomalainen taikuri esittänyt, koska vuosia ko. temppu ei ollut saatavissa. Ota ohjelmaasi, et tule pettymään. |
|
” Klassisen ”narraushävityksen” lisäksi voit suorittaa peräti neljä (4) muuta temppua mukana tulevilla välineillä! Lisätemput ovat: Passe Passe Milk, Flying Milk, Out of Thin Air ja Vanishing Milk. na tulevilla välineillä! Lisätemput ovat: Passe Passe Milk, Flying Milk, Out of Thin Air ja Vanishing Milk. |
|
Hienoin Pallo ja Vaasitemppu markkinoilla. Helppo esittää.
|
|
Toimii sytytin-polttoaineella. Jos tarvitset polttoainetta, meillä on hyvä- laatuista polttoainetta, joka sopii kaikkiin taikureitten tulitemmpuihin. Hinta polttoaineella on 5 € / purkki.tarpeisiin: 5 € / |
|
Temppu on lähes itsestään toimiva ja helppo esittää tällä ainutlaatuisella autolla, jonka voi antaa katsoja käteen ja tarkastettavaksi. |


|
Elävät eläimet lisäävät ohjelmaasi uskomattomasti lisäarvoa. Etenkin lastenohjelmissa kanin, kyyhkysen ymv. käyttö nostaa ohjemasi tason uuteen luokkaan. Tarjoan sinulle menetelmän, joka on 100 % käyttökelpoinen ja toimiva kaikisssa olosuhteissa. Tällä laatikolla taiot kanin tai muun eläimen ”tyhjästä”. Hienosti valmistettu väline, mutta hinnaltaan erittäin kohtuullinen. Voit esittää kaikissa olosuhteissa, mikä tekee tästä menetelmästä erittäin käyttökelpoisen. Hyviä eläinten esiintaikomismenetelmiä ei ole paljoa. Tässä yksi parhaista. Hinta 120 € |